maanantai 15. helmikuuta 2010

Yhteiskuntatietoisuus kunniaan!

Suomalaisten yhteiskuntatietoisuus on nykyään aivan retuperällä. Monet nuoret eivät edes tiedä mikä on esimerkiksi kunnanvaltuusto tai oikeisto ja vasemmisto. Joillekin on taas termit ammattiliitto ja työehtosopimus täyttä hepreaa. Minusta tällaiset asiat kuuluisivat jokaisen suomalaisen yleissivistykseen, kuten kuuluu esimerkiksi fakta siitä, että maapallo on pyöreä.

Suomen koululaitos ei anna lapsille ja nuorille tarpeeksi eväitä yhteiskunnassamme elämiseen ja sen tuntemiseen. Yhteiskuntaopin opetus pitäisi alkaa jo ala-asteella kevyessä muodossa. Yhteiskuntatietoisuuteen kasvattaminen pitäisi olla pitkäjänteistä ja yhteiskuntatietoisuuden tärkeys pitäisi saada juurrutettua ihmisiin pienestä pitäen. Yhteiskuntatietoisuus on aivan liian vähäisellä painoarvolla opetussuunnitelmissa. Tämä pitäisi huomioida valtakunnallisesti opetussuunnitelmissa siten, että yhteiskuntaoppia ruvettaisiin opettamaan jo peruskoulun alaluokilla.

Edustuksellisen demokratiamme kannalta olisi tärkeää, että ihmiset oikeasti tietäisivät keitä he äänestävät päättäviin elimiin. Maamme on menettänyt uskonsa suomalaiseen politiikkaan ja päättäjiin. Itsepä ovat ne päättäjät sinne äänestäneet! Monet myös valittavat ja kitisevät muun muassa siitä, kuinka opintotuki on liian alhainen, mutta sanovat sitten että eipä tuo politiikka kiinnosta. Tietoisku teille: turha valittaa, jos ei kiinnosta itse yrittää tehdä muutosta!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Turkki ft. ihmisoikeudet

Silmiini osui pari viikkoa sitten otsikko "Ulkoministeri Alexander Stubb: Uskonto ei ole este Turkin EU-jäsenyydelle" (UP Demari 12.11.09 http://www.demari.fi/content/view/8154/317/) ja mieleeni nousi heti ajatus, että no ei se olekaan se syy! Syy, miksi mielestäni Turkkia ei pitäisi ainakaan vielä ottaa EU-jäseneksi on Turkin ihmisoikeuksien tila! Euroopan Unioni on kuitenkin arvounioni ja kaikkien uusien ja vanhojen maiden pitää noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja vähemmistöille pitää taata samat mahdollisuudet ja vapaudet kuin muillekin. Turkissa nämä ovat aivan hukassa. Niin kauan kuin Ihmisoikeustilannetta ei Turkissa korjata, ei Turkillä ole mielestäni mitään asiaa EU:hun!

Samaisessa lehtijutussa Stubb sanoo näin: "...että Turkissa odottavat loistavat markkinat, kohta 90 miljoonaa kuluttajaa..." Minusta on pöyristyttävää, että ensimmäinen asia, jota mietitään on se, onko siellä paljon kuluttujia, jotta saataisiin talous kasvuun ja kapitalismi kukkimaan! Eipä mainittu mitään ihmisoikeusasioista, jotka ovat ensimmäinen edellytys ennen kuin Turkin jäsenyyttä voidaan edes harkita!!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

opiskelijoiden tulorajat ovat oikeudenmukaisuutta!

Monen monet opiskelijat ovat sitä mieltä, että opiskelijoiden tulorajat pitäisi poistaa, ao. facebookryhmä laajenee koko ajan ja siellä on jo 2000 jäsentä. Itsekin OPISKELIJANA olen asiasta aivan eri mieltä. Monet nuoret opiskelijat julistavat asiaa tuijottaen vain omaa napaansa katsomatta asiaa yhtään laajemmin tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Minkä takia opiskelijoiden pitäisi saada tienata määrättömästi opintotukien lisäksi? Ei myöskään esimerkiksi eläkettä tai työttömyyspäivärahaakaan nostavat saa tienata tiettyä määrää enempää valtiollisten tukien lisäksi. Jos opiskelija saa niin paljon muita tuloja opistotuen lisäksi, että elää niillä hyvin, niin millä järjellä pitäisi häntä vielä tukea valtion kassasta? Nämä rahat voitaisiin käyttää siinä tapauksessa niihin, jotka oikeasti tarvitsevat valtiolta tukea, niille jotka eivät muuten selviäisi tavallisesta arjesta! Nytkin 9 kuukautta vuodessa opintorahaa nostava saa tienata 11 850 € vuodessa ja saada silti tuet. Kuulostaa mielestäni melko kohtuulliselta summalta. Tietenkin summaa voisi nostaa tai sitten vaihtoehtoisesti opistorahan summaa pitäisi nostaa, mutta tulorajaa ei pitäisi missään nimessä poistaa kokonaan. YRITTÄKÄÄ hyvät opiskelijat katsoa myös OMAA NAPAA PIDEMMÄLLE kun tuollaisia vaatimuksia teette tulorajan poistamiseksi! Hyvinvointivaltion ideaan kuuluu tasa-arvo ja siihen kuuluu myös tulorajoja.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ei aina niin negatiivisia uutisia!

Joka päivä saa lukea lehdestä uutisia, jotka joku suututtavat, kauhistuttavat tai pöyristyttävät. Tänään aion kuitenkin kirjoittaa jostain, josta ilahduin. Luin uutispäivä demarista tänään Väestöliiton poikien puhelimesta, joka on tarkoitettu siis juuri nuorten alle 20-vuotiaiden poikien autavaksi puhelimeksi. Artikkelin mukaan poikien puhelin oli vasta puhelimen toisena toimintavuotena vastannut reiluun 18 000 puheluun. Minusta on hienoa, että tällaisia kanavia kehitetään nuorten ongelmien auttamiseksi! Tosin eräs miinus on vaan se etten minä ollut koskaan edes kuullut tällaisesta hankkeesta, joten eikun mainontaa enemmän tällaisista loistovista nuorisotyön muodoista! Monille nuorille nimittäin on paljon helpompaa puhua vaikeista nuoruuden asioista anonyymina luottamuksellisen tahon kanssa, kuin esimerkiksi omien vanhempiensa kanssa. Onhan se hyvin surullista, että niin moni nuori ei pysty kommunikoimaan vaikeista asioista vanhempiensa kanssa, mutta vastapainoksi on juuri siksi tällaisia kanavia ja keinoja keksitty nuorten auttamiseksi!

Toinen iloinen uutinen oli kansanedustaja Susanna Huovisen kirjoitus samaisessa lehdessä siitä, kuinka hän ei kannata kauppojen vapaita aukioloaikoja. Lakiesitys kauppojen aukioloaikojen vapautuksesta antaisi suurillekin marketeille mahdollisuuden olla auki sunnuntaisin läpi vuoden. Tämä tietenkin heikentäisi pienten kauppojen kannattavuutta ja uskon, että monet pienet lähikaupat menisivät nurin. En ymmärrä miksi isojen kauppojen pitäisi olla auki kaikki sunnuntait, onhan ne nytkin jo yhteensä puolet vuodesta auki! Ajatus pienten kauppojen auttamisesta sillä, että ne voisivat olla auki 24/7 on mielestäni myös aivan järjetön! Kyllä ihmisten pitäisi selvitä yön yli ilman kauppaa ja sunnuntait ilman isoja marketteja, varsinkin kun nykyään ABC-ketjut lisäävät suosiotaan ympäri maata koko ajan. Ihmiset ovat muutenkin jo aivan liian riippuvaisia rahasta ja kaupallisista palveluista. Yhteiskunnalle ei tee hyvää, jos ihmisiä kannustetaan vielä lisää markkinavetoiseen yhteiskuntaan. Lakiehdoituksesta puuttuu myös asiat, joita hallitukselta edellytettiin esitykseen: päivähoito, julkinen liikenne ja yksintyöskentely. Toivon todella, että ainakin kaikki demarit tajuavat äänestää esitystä vastaan, vaikka Sirpa Paatero olikin jo ilmoittanut menevänsä esityksen mukaan. Harmillista todella. Mutta kiitos Susannalle esitystä vastustavasta kirjoituksesta!!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Tuomiot liian lieviä!

Taas sai pettyä Suomen oikeusjärjestelmään, kun luin aamutuimaan jutun Keski-Suomen pedofiiliringin tuomioista: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009103010511072_uu.shtml. Kolme päätekijää saivat 7-10 vuotta vankeutta kahden pikkulapsen törkeistä raiskauksista. Lasten oma äiti oli välittänyt lapsiaan hyväksikäyttöön. Aivan pöyristyttävää!

Vaikka 7-10 vuotta kuulostaa äkkiseltään pitkältä tuomiolta, tarkemmin ajatellen se on todella lyhyt verrattaen heidän rikokseen. Nämä pienet lapset tulevat kärsimään koko loppuelämänsä lapsuutensa traumaatisesta hyväksikäytöstä ja monille seksuaalisesti hyväksikäytetyille tulee mielenterveysongelmia ja normaalin elämän eläminen on todella epätodennäiköistä.

Suomessa on AIVAN LIIAN PIENET tuomiot seksuaalirikollisille! Miten tällaisessa "hyvinvointivaltiossa" annetaan pedofiilien juoksennella vapaana muutaman hassun tuomivuoden jälkeen!?? Ja raiskaajienhan tuomiot ovat niin lieviä Suomessa, ettei ääneen kehtaa edes sanoa. Ei tällaiset uutiset laita kuin savun nousemaan korvista!!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

pikavippi, vikatikki.

Luin juuri uutisen, joka kertoi Helsingin velkaneuvonnan jonojen olevan jopa puolen vuoden pituisia. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/asuntovelalliset_hakevat_apua_velkaneuvonnasta_655390.html Tästä näemme taas yhden esimerkin kunnallisten palveluiden heikkoudesta ja siitä, miten huonosti kuntapalveluilla nykyään menee.
Jutun mukaan monilla asuntovelallisilla on myös kulutusluottoja ja pikavippejä, jotka saavat heidät velkakierteeseen. Vanhoja velkoja yritetään maksaa uudella velkarahalla.

Olen jo pitkän aikaa miettinyt itsekseni erästä asiaa, ja aion sen nyt ääneen sanoa. Minusta pikavipit pitäisi kieltää lailla! Olen kuullut tästä mielipiteestä monenlaisia kommentteja, mm. että jokaisen pitäisi itse osata arvioida oma tilanne ja ottaa vastuu ottaessaan pikavippejä. Mutta kun eivät ihmiset osaa, niin miksi heitä ei voisi auttaa? Vaikka markkinatalous on raaka ja moraaliton, ihmettelen silti suuresti tällaisten pikavippifirmojen pyörittämistä ja mainostamista.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Sokeutta ilmassa...

Eilen ahkerasti pääsykoekirjaa lukiessani rupesi mieleni hieman harhailemaan 1800- ja 1900-luvun vaihteesta nykypäivään. "Matkalla nykyaikaan"-kirja kertoo, että vuosina 1890-1914 palkkataso nousi, mutta nousua tasoitti aikasemmin palkkaan kuuluneiden luontaiseduista luopuminen. Eli tilaston mukaan tilanne parani, mutta käytännössä se ei paranatunut juurikaan. Mitä tästä voisimme siis päätellä? Tilastot ovat jossain määrin sokeita.

Sokeutta on ollut ilmassa myös tämän hetken politiikassa. Vaikka tilastollisesti näyttäisi siltä, että ihmisille jäisi enemmän rahaa käteen veronkevennysten jälkeen, voi asiaa tarkkailla muultakin kannalta. Auttaako veronkevennykset siihen, että niiden ansiosta hyvinvointipalveluita karsitaan? Jos veronkevennysten jälkeen jää vähän enemmän nettopalkkaa käteen, mutta julkisten palveluiden maksut nousevat, onko tilanne kuitenkin loppupeleissä +/-nolla? -On.

En kuitenkaan henkilökohtaisesti vastusta pieni- ja keskituloisten verokevennyksiä, päinvastoin. Mutta jos niitä tehdään, pitäisi niistä olla myös hyötyä. Tällä hetkellä suurituloisten verotusta pitäisi katsastaa uudestaan ja tehdä sinne joitain päivityksiä. Voitaisiin katsastaa uudestaan myös varallisuusveron uudelleen käyttöönottoa ja perintöveroja.

Olen pohtinut jo pitkän aikaa päässäni näin: Jos raha on vähissä(tai mikä tahansa muu asia), niin sieltä otetaan, mistä on ottaa.