Eilen ahkerasti pääsykoekirjaa lukiessani rupesi mieleni hieman harhailemaan 1800- ja 1900-luvun vaihteesta nykypäivään. "Matkalla nykyaikaan"-kirja kertoo, että vuosina 1890-1914 palkkataso nousi, mutta nousua tasoitti aikasemmin palkkaan kuuluneiden luontaiseduista luopuminen. Eli tilaston mukaan tilanne parani, mutta käytännössä se ei paranatunut juurikaan. Mitä tästä voisimme siis päätellä? Tilastot ovat jossain määrin sokeita.
Sokeutta on ollut ilmassa myös tämän hetken politiikassa. Vaikka tilastollisesti näyttäisi siltä, että ihmisille jäisi enemmän rahaa käteen veronkevennysten jälkeen, voi asiaa tarkkailla muultakin kannalta. Auttaako veronkevennykset siihen, että niiden ansiosta hyvinvointipalveluita karsitaan? Jos veronkevennysten jälkeen jää vähän enemmän nettopalkkaa käteen, mutta julkisten palveluiden maksut nousevat, onko tilanne kuitenkin loppupeleissä +/-nolla? -On.
En kuitenkaan henkilökohtaisesti vastusta pieni- ja keskituloisten verokevennyksiä, päinvastoin. Mutta jos niitä tehdään, pitäisi niistä olla myös hyötyä. Tällä hetkellä suurituloisten verotusta pitäisi katsastaa uudestaan ja tehdä sinne joitain päivityksiä. Voitaisiin katsastaa uudestaan myös varallisuusveron uudelleen käyttöönottoa ja perintöveroja.
Olen pohtinut jo pitkän aikaa päässäni näin: Jos raha on vähissä(tai mikä tahansa muu asia), niin sieltä otetaan, mistä on ottaa.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
heikko, heikompi, hallitus.
Tässä eduskunnan kyselytuntia kuunnellessani, muodostuu hallituksen kuva päässäni edelleenkin vaan naurettavammaksi ja heikommaksi. Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitäjän Susanna Haapojan puheesta löytyi paljon kohtia, jotka osuvat suoraan keskustan omaan nilkkaan. Haapoja kertoi ystävästään "MaijaLiisasta", joka oli suunnitellut lähtevänsä eläkkeelle 63 vuoden ikäisenä. Kuullessaan hallituksen jo perumasta pakkonostoyrityksestä 65 vuoteen, "Maijaliisaa" alkoi sapettamaan hallitus. Ja tämän Haapoja kehtaa vielä möläyttää puheenvuorossaan!
Myös Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitäjä Sampsa Kataja puhui läpiä päähänsä. Hän kehui hallitusta siitä, että se otti vaikean aiheen "AVOIMESTI" esiin. Siis onko avoimuus nykyään sitä, että tehdään salassa joku huono päätös, joka horjuttaa koko kansan luottamusta hyvinvointiyhteiskuntaan ja parlamentarismiin?
Katajan mukaan yhden ikävuoden nousu eläkkeelle siirtymiseen tuottaa valtion kassaan 3 miljardia euroa. Tämä on varmasti totta, mutta kuten SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi, Eläkkeelle lähtöikä on jo ollut tasaisessa nousussa vuodesta 2005 alkaen.
Ja kaiken tämän kruunaa se, että kaikki Hallituksen edustajat hokevat nyt kuinka heistä on tärkeää tehdä yhteistyötä työnantajien, työntekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Missä se yhteistyö oli viime viikolla?
Joko ihmiset vihdoin tajuaisivat porvarihallituksen todellisen luonteen?

keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Nuoret vailla apua
Kuulin muutama viikko sitten radiosta uutisen, joka vaivaa minua edelleen. Sen mukaan vain 1/3 nuorista, jotka yrittävät hakea apua auttavista puhelimista, saavat sitä. Yleensä nämä nuoret haluavat puhua parisuhde-, seksi- tai kouluongelmista sekä yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. 2/3 näistä avun hakijoista jäävät ilman tukea ja apua.
Tästä minulle tuli mieleen se, kuinka monet nuoret ylipäätään hakevat apua ongelmiinsa tai myöntävät ne; harvat! Jos siis vain 1/3 apua hakevista sitä saavat, miten pieni osa kaikista avun tarvitsivista saavat apua?? : Todella pieni osa! Minusta tämä on pöyristyttävää.
Miettikää miten paljon apua nuorille saataisiin esimerkiksi palauttamalla varallisuusvero?? Ja vaikka nyt monet voisivat viisastella, että ne summat on pieniä, niin saisi sillä aika monta auttavaa puhelinta perustettua ja ylläpidettyä. Tässä olisi minusta hyvä paikka valtioneuvoston katsoa peiliin ja miettiä mitä päätöksiä tekee. Onko esimerkiksi tärkeämpää, että rikkaat pennut saavat perintönsä edullisesti, vai että nuoret suomalaiset voivat hyvin?
Tällaista olen viime aikoina miettinyt.

torstai 6. marraskuuta 2008
Talvi - Obama - Tulevaisuus
Kun tänä aamuna heräsin, huomasin ilokseni auringon paistavan. Avasin verhot ja aurinko tulvahti sisään. Kurkistin ulos takaovesta ja huomasin nurmikon olevan valkoisen huurun peitossa, ilman olevan lähellä nollaa ja kasvoilleni syntyi onnellinen hymy. Mieleeni tuli Obaman vaalivoitto ja minusta tuntui, että ehkei maailma ole menossa sittenkään niin kovaa vauhtia päin helvettiä kuin luulin. Eilen kuullessani Obaman tilanteesta, iloitsin siitä töissä, vaikka minusta tuntui, että olin ainut, jota asia pätkääkään kiinnosti. Silti olin iloinen.
Suomen politiikka taas..., no vaalit tuli ja meni. Tulos oli aikalailla se mitä olin odottanutkin. Kokoomus jyrää voittoon ja perussuomalaiset nostattaa kannatustaan huimasti. En jaksa enää ruveta vatvomaan mikä meni pieleen ja mitä olisi voinut tehdä toisin(,olen tätä jo tehnyt ja kuunnellut aikalailla), vaan katson tulevaisuuteen. Meidän pitää nyt ruveta ajattelemaan. Ei riitä, että teemme vaalityötä aina vaalien alla, vaan sitä pitää tehdä jatkuvasti.
Sdp:n ja Demarinuorten pitää päästä otsikoihin, saada huomiota, tehdä työtä aatteen eteen.
Meidän on otettava tilamme porvariston omimassa mediassa! En halua meidän tekevän nakukalenteria, kuten kokoomusnuoret, mutta jotain yhtä radikaalia on tehtävä! Mutta mitä? Se meidän on mietittävä lyöden viisaat päämme yhteen.
"Vaalityö" ei vaalien alla on tällä hetkellä meidän tärkein tehtävämme, toverit!
Mutta tänään nauttikaamme ihanasti kylmästä talvisen oloisesta kelistä ja siitä, että ehkä se elämä vielä voittaa kaikkien vaikeuksien ja huolien jälkeen.

perjantai 26. syyskuuta 2008
Mediaa ja mielenterveysongelmia
Vihastuneena median käyttäytymiseen olen halunnut olla kommentoimatta viimepäivinä otsikoissa myllertänyttä Kauhajoen ampumatapausta. Aion kuitenkin muutaman asian sanoa, jotka mielessäni on hautunut. En oikeasti ymmärrä median, iltapäivä- ja tv-lehtien, moraalia repostella ihmisten surulla. Suuret otsikot hehkuttavat kuinka omaisten menettäneiden tuska on suunnaton etc etc. Eiköhän kaikki sen muutenkin tajuaisi. Toisaalta itsehän ne ihmiset haastatteluja antavat.
Media tekee asiasta taas (niinkuin viime vuoden Jokelatapauksesta) niin suuren mediasirkuksen, että tärkein fakta unohtuu: Ampuja oli raaka ja kylmä murhaaja. Minusta tekijä pitäisi tuomita mediassa, eikä kääntää samanlailla kuin viimeksi; "Hän oli koulukiusattu, onneton. Hänellä oli mielenterveysongelmia..." Vaikka olisi kuinka vaikeaa, ei se oikeuta tappamaan ihmisiä. Olen minäkin entinen koulukiusattu, mutten mene tekemään tuollaisia! Tästä juontaakin viimeinen ajatukseni:
Koska oikeasti nuorilla on nykyään näinkin paha olla, asialle pitää tehdä jotain nyt ja heti! Eduskunta pähkäilee aselupien kiristystä, sisäministeri Anne Holmlund lupaa vihdoin ottaa esiin aselupien kiristämisen koskevan läinsäädännön ensimmäisenä ensi keväänä, mutta onko tämä oikeasti se asia, mitä pitäisi pohtia? Nuorten pahoinvointi EI vähene aselupien kiristämisestä tai poliisien valtuuksien lisäämisestä. Eduskunnan pitäisi pohtia nyt kiireellisesti lasten ja nuorten terveys- ja mielenterveyspalveluiden lisäämistä! Jos lapsi on pienestä pitäen yksinäinen, koulukiusattu ja kasvanut vääränlaisessa ympäristössä, on riski mielenterveysongelmiin todella suuri. Tällaisia tapauksia pitäisi yrittää nyt ennaltaehkäistä! Kouluihin, jo ala-asteelta alkaen, tarvitaan lisää terveydenhoitajia sekä psykologeja ja koulukuraattoreja! Nuorten mielenterveydestä pitäisi yhteiskunnan huolehtia pienestä pitäen. Tilanne on tällä hetkellä todella hälyyttävä. Kouluissa terveydenhoitajat ovat paikalla vain osan aikaa viikosta ja yleisesti lukioista ja ammattikorkeakouluista puuttuu psykologin palvelut kokonaan. Ei niitä ole aina ala-asteilla, ammattikouluissa eikä yliopistoissakaan.
Koulujen pitäisi myös pitää huolta, ettei koulukiusaamista tapahtuisi, eikä nuoret syrjäytyisi koulusta huonon menestyksen takia, vaan heikosti koulussa menestyviä autettaisiin ja kannustettaisiin. Kouluavustajien ja tukiopetuksen lisääminen on myös siis yksi asia mietittäväksi eduskunnalla. Ehkä rahat pitäisi sijoittaa ennemmin näihin asioihin, kuin esimerkiksi veronkevennyksiin..??

maanantai 1. syyskuuta 2008
Presidentti - puoluevallan vastapaino
Miksi niin monet ajttelevat, että presidentillä on liikaa valtaa? Muistan lukeneeni muutamia päiviä sitten jonkun kolumnin, jossa kansalta kysyttiin, onko presidentillä liikaa valtaa. Tulos yllätti minut, koska tulos oli hyvin selkeä. En muista tarkkoja lukuja, mutta yli 70% oli sitä mieltä, että valtaa presidentillä on liikaa ja että sitä on vähennettävä. Mistä tällainen mielipide?
Aihe on ollut paljon esillä viimeaikoina mediassa. Presidentti Halonen on pyörinyt monissa otsikoissa ja uutisissa. Tämän päivän UP demarissa Timo Soini kertoo, että "perussuomalaiset haluavat säilyttää presidentin nykyiset valtaoikeudet ja valinnan suoralla kansanvaalilla." Tästä täytyy sanoa, että olen täysin samaa mieltä, varsinkin suorasta kansanvaalista. Minusta presidentin valintaan ei ole muita vaihtoehtoja, kuin suora kansanvaali!!
Haluan sanoa, että Soini on puhunut mielestäni täyttä asiaa epäillessään presidentin valtaoikeuksien karsinnan olevan vain tavoite ajaa Suomea samanlaiseen pääministerijohtoiseen politiikkaan, kuin mitä muutkin EU-maat harrastavat.
Lyhyt uutinen aiheesti pysäytti minut lehteä lukiessani, koska Soinin ajatukset asiasta osuivat yksinkertaisesti vain oikeaan.

keskiviikko 27. elokuuta 2008
Pienituloiset kyykkyyn
Kävin juuri lukemassa YLE:n sivuilta uutisia ja savu rupesi nousemaan korvistani. Otsikon "Veronkevennykset painotetaan pienituloisille" alta löytyy paljon muuta, kun sitä, miltä otsikko kuulostaa.
Taulukko jutun ohessa paljastaa porvarihallituksen politiikan, joka ei tue Suomen "hyvinvointivaltiota". Vaikka pienituloisten veronkevennys on "huimat" 0,4 % enemmän kuin suurituloisilla, hyötyvät suurituloiset kevennyksistä eniten.
15 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat 250 euroa vähemmän veroa ensi vuonna, kun taas 62 000 tienaavilla säästö on 919 euroa! Tämän ansiosta valtio saa 870 miljoonaa euroa vähemmän verotuloja, joka merkitsee valtionapujen vähennyksiä ja kaikkien hyvinvointipalveluiden karsitumista ja kallistumista.
Ja luuleko joku oikeasti, että 250 euroa vuodessa riittää kattamaan vuoden sisällä esimerkiksi käytettävät terveys-ja sosiaalipalvelut? Jos luulee, niin olisi aika avata silmät! Porvarihallitus sahaa heitä linssiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)